Formula 1 VPN-Suomi

Teearviointi - irtotee

Joulukalenteri: luukut 6-10

18.12.2015, teeteemu

Ohessa joulukalenterin luukut 6-10.   6. luukku: Ceylon OP I En ollut pitkään aikaan juonut Ceylonilaista teetä (tai siis oikeastaan Sri Lankalta tulevaa), joten odotin tätä mielenkiinnolla. En kuitenkaan saanut tätä toimimaan aluksi – maistui niin ”perusteelle”. Sitten tajusin, että tämähän kaipaa maitoa – harvemmin juon teetä maidolla, mutta nyt niin piti tehdä. Ja oikeastaan lopputulos oli ihan jees – kyllä …

Lue kokonaan

Teearviointi - irtotee

Joulukalenteri luukut 1-5

10.12.2015, teeteemu

Ohessa viiden ensimmäisen luukun teet Joulukalenterista. 1. luukku: Darjeeling Second Flush Darjeeling on yleensä hyvää, eikä tämä ensimmäisen luukun tee ollut poikkeus. Ei Darjeeling Second Flush mitään erityisen hyvää ollut, pelkästään hyvää. Mutta kyllä tämä mukava alku teekalenterille oli! Annostukseni: kaksi reilua teelusikallista irtoteetä kuppia kohden, 90 -asteista vettä ja kolmen minuutin haudutus.   2. …

Lue kokonaan

Yleinen

Schraderin jouluteekalenteri 2015

07.12.2015, teeteemu

Viime vuonna minulla oli Dammann:n jouluteekalenteri (arvosteluni), ja pitihän tällekin vuodelle saada oma teekalenteri! Netistä löytyi pieni valikoima erilaisia, ja lopulta päädyin ostamaan Schrader:n teekalenterin. Olipas vaikea saada siitä kunnon kuvaa – ohessa sekä salamalla että ilman salamaa otetut kuvat…   Miksi päädyin Schraderin versioon? Viime vuotisessa Dammann:in kalenterissa oli oikeastaan kolme ”parannettavaa” asiaa: ensiksikin kyseessä …

Lue kokonaan

Teearviointi - irtotee

Postcard Teas: Korean Black 2015

30.11.2015, teeteemu

Lontoon 2015 reissullani tutustuin teekauppaan Postcard Teas, josta ostin korealaista mustaa teetä – Korean Black 2015. Tätä teetä maistoin paikan päällä, ja kyllä se olikin hyvää! Silloin mieleeni tuli luumun maku – pehmeä sellainen. Yleensä valmistan mustat teet ”eurooppalaisella tavalla”, eli yksi pidempi haudutus. Tällä kertaa päädyin käyttämään ”kiinalaista tapaa”, eli enemmän teelehtiä ja pienempi …

Lue kokonaan

Teearviointi - irtotee

H.R.Higgins: Masala Chai

25.11.2015, teeteemu

Lontoon 2015 reissultani ostin H.R.Higgins:ltä Masala Chai:ta. Edellinen samanniminen tee – Terre d’Oc:n versio (arvosteluni) – oli suorastaan erinomaista. Jokunen vuosi sitten join myös Kusmin vastaavaa (arvosteluni) – sekin oli erittäin hyvää. Joten odotukset olivat korkealla! Kuivan irtoteen tuoksu on erittäin mausteinen. Tämän täytyy olla voimakasta! Onhan tässä inkivääriä, kanelia, neilikkaa, tähtianista, sitruunankuoria jne. Mutta …

Lue kokonaan

, , , ,

Teearviointi - irtotee

H.R.Higgins: Meghalaya Lakyrsiew

13.11.2015, teeteemu

Lontoon reissullani vierailin H.R.Higgins:llä, josta ostin Meghalaya Lakyrsiew:ä. Yritäppäs muuten sanoa tuo nimi nopeasti! Päädyin ostamaan tätä teetä, koska se saattaisi olla jotakin ”Darjeeling:n ja Assam:n välimaastossa”. Mitä ihmettä se sellainen voisi olla? Kuivat teelehdet tuoksuivat jotenkin Darjeeling:lle, ja näyttivät myös. Maku? Maistuu aluksi ensi sadon Darjeeling:lle, mutta sitten tulee joku voimakas, melkein tumma jälkimaku. En …

Lue kokonaan

, , , ,

Oolong,Teearviointi - irtotee

Dan Cong Teesetti1: ”Yellow Sticks Fragrant”

07.11.2015, teeteemu

Dan Cong Teesetti1:stä on seuraavana arvosteluvuorossa Yellow Sticks Fragrant. Olin kuvitellut, että tämä ”Keltaiset tikut” olisivat itse asiassa sama kuin Huang Zhi – luuloni oli väärä… Kuivat teelehdet ovat melko pitkiä. Tuoksu on ”tyypillinen” Dan Cong:n hedelmään/hunajaan viittaava. Maku on hedelmäisen makea, oikeastaan aika persikkainen. Tämä on hyvää! Pitää muistaa, että kyseessä on kuitenkin ”halpis …

Lue kokonaan

Teearviointi - irtotee

Mariage Freres: De Lune

01.11.2015, teeteemu

Mariage Freres:n Pleine Lune (arvosteluni) on yksi suosikkiteistäni – meninhän jopa valitsemaan sen vuoden 2014 parhaaksi teeksi. Joten kun kävin alkusyksystä Lontoossa (teematkakertomukseni), ostin sitä Selfridges:n Mariage Freres:n myymälästä – mutta myös nyt arvostelussa olevaa De Lune:a. Sinällään minkään muun Mariage Freres:n mustan teen ei pitäisi olla lähelläkään Pleine Lune:n mantelista makua, mutta De Lune on nyt ”vähän …

Lue kokonaan

, ,

Oolong,Teearviointi - irtotee

Esgreen: Honey Orchid Light Dan Cong

24.10.2015, teeteemu

Kaksi aiemmin juomaani Esgreen:n Dan Cong:a olivat erittäin hyviä, siis Da Wu Ye (arvosteluni) ja Green (arvosteluni). Seuraavana vuorossa olisi Honey Orchid Light (”Mi Lan”), joten odotukset olivat korkealla. Light tarkoittaa tässä sitä, että paahdutuksen maku pitäisi olla aika kevyttä. Kun tein tilauksen joskus keväällä 2015, niin silloin Esgreen:llä oli kahta Honey Orchid:a – kevyttä ja voimakasta. …

Lue kokonaan

,

Teearviointi - irtotee

Bergs Kaffe- och Tehandel: Trolltider

19.10.2015, teeteemu

Porkkanatee. Jaa mikä ihme? Kävin kesällä Ruotsissa, ja käväisin myös Borås:sa. Sieltä löysin pienen ja tunnelmallisen teekaupan Bergs Kaffe- och Tehandel, joka on muuten perustettu jo joskus 1800-luvun loppupuolella.   Jotakin teetä teki mieli mukaan, ja kun kuulin porkkanateestä, niin pitihän sitä ostaa! Trolltider on mustaa teetä, jota on maustettu porkkanalla, vaniljalla ja sharonilla. Teelehdet tuoksuvat voimakkaan …

Lue kokonaan

,

Teekokemuksia

Lontoo ja tee 2015

10.10.2015, teeteemu

Lontoo, Lontoo, Lontoo. Lontoossa käydessä on suorastaan mahdoton olla törmämättä teehen – sitä on tarjolla käytännössä joka paikassa… Toki voisi hieman hifistellä, että määrä ei korvaa laatua – suurin osa Englannin teestä kun on teepusseja… Ensimmäinen teeostokseni Lontoon reissulla oli kuitenkin ”perinteistä turistiteetä”. Käydessäni Harrods:lla löysin Eid Celebration Tea:n, joka kuulosti sen verran mielenkiintoiselle, että pitihän sitä ostaa. Olin …

Lue kokonaan

, , , , , ,

Oolong,Teearviointi - irtotee

Dragon Teahouse: Premium Organic Honey Orchid Milan Dan Cong

28.09.2015, teeteemu

Kaksi aiemmin Dragon Teahouse:sta ostamaani teetä, Peach Dan Cong (arvosteluni) ja Yu Lan Dan Cong (arvosteluni), olivat erittäin hyviä. Lisäksi East India Companyn Mi Lan Dan Cong (arvosteluni) oli aikanaan se tee, joka sai minut innostumaan Dan Cong:sta. Joten; voisiko Dragon Teahousen Premium Milan Dan Cong olla mitään muuta kuin jättimenestys? Koska odotukset olivat valtavat, niin pettymys …

Lue kokonaan

,

Oolong,Teearviointi - irtotee

T Town: After Hours

24.09.2015, teeteemu

Kävin kesällä Ruotsissa, ja Göteborgista löysin teekaupan nimeltä Tekultur. Siellä törmäsin Darjeelingiin, jota piti yksinkertaisesti saada! Normaalistihan Darjeeling lasketaan mustaksi teeksi, vaikka valmistustavoiltaan kai teknisesti muistuttaakin Oolongia. Ostamani tee on T Town:n After Hours, joka on siis Oolong -teetä Darjeelingistä, ei mustaa teetä. Miten tällaista pitäisi valmistaa? Etsiskelin tietoa netistä, ja konsensus taisi olla, että …

Lue kokonaan

, ,

Oolong,Teearviointi - irtotee

Dan Cong Teesetti2: Qun Ti Xiang

11.09.2015, teeteemu

Seuraavana olisi vuorossa Dan Cong Teesetti2:n Qun Ti Xiang, jonka pitäisi olla ”sekoitus erilaisia hedelmän makuja”. Dan Cong:than eivät ole millään lailla maustettuja, vaan tuoksu ja maku tulevat maaperästä, teepuusta ja valmistustavasta… Kun en heti kirjoittanut arvostelua, niin en kyllä enää valitettavasti muista millainen tuoksu teessä oli… Mutta jos en kerran muista, niin tuskin se …

Lue kokonaan