Formula 1 VPN-Suomi

Luokka: Teekokemuksia

Teekokemuksia

Lontoo ja tee 2014

27.10.2014, teeteemu

Käväisin Lontoossa parisen viikkoa sitten, ja onneksi oli hieman aikaa teeharrastukselleni… Onneksi aika useaan teepaikkaan pääsee myös illalla! Kusmin myymälään ehdin parikymmentä minuuttia ennen sen sulkeutumista, ja halusin myös juoda teetä siellä. Olin kuullut ”ihmeellisestä” teestä nimeltä Traktir – sitä piti kokeilla. Ja se oli AIVAN TÖRKEÄN HYVÄÄ! Savuista teetä, joka oli erittäin pehmeää ja …

, , , , , , , ,

Teekokemuksia

Wienercafêet:n iltapäivätee

30.05.2014, teeteemu

Tukholmassa tulee käytyä aina silloin tällöin, ja yleensä tulee etsittyä sopiva paikka iltapäiväteelle. Tarjontaa on aika lailla, ja viime viikolla päädyin kokeilemaan Wienercafêet:n iltapäiväteetä. Päivä oli helteinen ja suurin osa kahvilan asiakkaista oli ulkona terassilla. Päätin mennä sisälle, kun ajattelin, että siellä olisi kivan viileää. Wienercafêet oli erittäin tyylikäs sisältä. Teeksi valitsin paikan oman sekoituksen. …

, ,

Teekokemuksia

Chai Wanin iltapäivätee

11.01.2014, teeteemu

Lukiessani Teetunnelmointia -blogia löysin vihjeen uudesta teepaikasta Helsingissä, ja pitihän sitä mennä katsastamaan. Paikan nimi on Chai Wan. Tilasin iltapäiväteen, ja eteeni tuotiin perinteinen englantilainen iltapäiväteekattaus. Teeksi tuotiin Darjeelingia – tämä oli itse asiassa ainut vaihtoehto. Normaalisti iltapäiväteellä on useita eri teevaihtoja, mutta ei se mitään haitannut, koska kyseinen Darjeeling oli hyvää ja hoiti hommansa. …

, ,

Teekokemuksia

Teekokemukset 2013

29.12.2013, teeteemu

Vuosi 2013 oli sitten siinä. Kuten viime vuonnakin, on aika pitää lyhyt ”kertaus” ja jakaa muutama ”palkinto”. Vuoden paras tee. Vuonna 2013 sain maistaa montaa hyvää teetä, mutta kyllä voiton vie Kusmin Sweet Love (arvosteluni). Harmi, että minulla oli tätä vain pieni purkki, 25 grammaa. Vuoden perustee: Schraderin Ceylon Darjeeling (arvosteluni). Toimii maanantaiaamuisin, ei mikään …

, , , , , , , , , , , , ,

Teekokemuksia

Lontoo ja tee 2013

16.10.2013, teeteemu

Käväisin pikaisesti Lontoossa, ja pitihän sitä päästä teekokemuksia kasvattamaan! Viime vuonnakin tuli käytyä (linkki), ja kyllähän Lontoossa löytyy tarjontaa sekä hyvään teehen että iltapäiväteehen. Teekaupat Ensimmäinen kohde oli H. R. Higgins (Coffee Man) Ltd. Täällä kävin myös viime vuonna, ja oli pakko ostaa suurta suosikkiani Russian Caravania. Lisäksi ostin Mayfair Blendiä. Rakennus, jossa kauppa sijaitsi, oli remontissa, …

, , , , , , ,

Teekokemuksia

Hotel Diplomatin iltapäivätee

19.09.2013, teeteemu

Käväisin Tukholmassa, ja pitihän sitä päästä iltapäiväteelle! Edelliseltä Tukholman vierailultani tein listauksen Tukholman iltapäiväteepaikoista, ja nyt valitsin kohteekseni Hotel Diplomatin. Ohessa heidän iltapäiväteemenunsa. Iltapäiväteeksi valitsin hotellin ”oman sekoituksen” Sir Williamsin, joka koostui seitsemästä erilaisesta kiinalaisesta mustasta teestä. Tee oli ihan jees, mutta jokin tökki. Olisiko haudutettu liian kauan? Jotenkin oli pistävä maku… Entäpä syötävät? Perinteisiä …

, , , ,

Teekokemuksia

Grand Hotelin iltapäivätee

01.06.2013, teeteemu

Pistäydyin Tukholmassa päivän reissulla, ja minulle jäi juuri ja juuri aikaa teeharrastukselleni. Tutkiskelin vähän etukäteen Tukholman iltapäiväteevaihtoja, ja löysin muutaman hyödyllisen linkin (Viisi parasta iltapäivätee -paikkaa Tukholmassa, Teetä Tukholmassa ja Iltapäiväteetä ja teekauppoja Tukholmassa). Viime vuonna kävin Chaikhanassa iltapäiväteellä (arvosteluni), ja nyt päätin varata pöydän Grand Hotelista. Paikka oli loistelias iltapäiväteehen. Avara tila, näkymä merelle ja Vanhaan kaupunkiin, sekä viiden …

,

Teekokemuksia

Salutorgetin iltapäivätee

02.04.2013, teeteemu

Käväisin vähän aikaa sitten Salutorgetissa, se kun on niitä harvoja paikkoja, joista Helsingissä saa iltapäiväteetä. Ohessa Salutorgetin iltapäivätee -lista. Iltapäiväteen tunnelmaan oli panostettu. Teetä nautittiin baarin puolella ravintolan ylätasolla, eli hieman kauempana ruokatason metelistä. Teet tuotiin ensin, ja kolmikerrosvadillinen syötävää hieman myöhemmin, siinä taisi jo ensimmäisen kupillisen ehtiä juodakin. Olisi voinut tuoda samaan aikaan kaikki… Juomaksi …

,

Teekokemuksia

Teekokemukset 2012

31.12.2012, teeteemu

Vuosi 2012 on kohta takana, ja aloin miettimään, mitä kaikkia teemuistoja tästä vuodesta jäi. Päätin antaa muutaman ”palkinnon” tai ”kunniakirjan”… Vuoden perustee: Schraderin Festtagsmischnung. Ei mikään makunautinto, mutta varma perustee maidon kanssa, etenkin aamuisin. Toimii kuin junan vessa… Vuoden paras tee: Tämä onkin kimurantimpi. Higginsin Russian Caravan ja Babingtonsin Special Blend ovat aika tasaväkisiä kilpailijoita. …

, , , , , , , , , , , ,

Teekokemuksia

Tee ja Lontoo – Lontoo ja tee

15.10.2012, teeteemu

Olin työmatkalla Lontoossa, ja iltaisin jäi hieman aikaan teeharrastukselleni. Mikäpä olisikaan perinteisempää Lontoossa kuin teen juonti? Aikaisemmin kirjoitin blogikirjoituksen Teetä Lontoossa, jossa siis vasta haaveilin tästä matkasta… Teekaupat Ensimmäinen kohde oli H. R. Higgins (Coffee Man) Ltd. Älä anna nimen hämätä – kauppa on kuuluisa teestään! Tätä kauppaa on suositellut Erkki Toivanen. Itse päädyin ostamaan …

, , , , ,

Teekokemuksia

TeaHouse of Wehmais:n iltapäivätee

08.07.2012, teeteemu

Suomessa on vain yksi englantilainen teehuone – TeaHouse of Wehmais Juvalla. Pitihän paikkaa mennä katsastamaan, ja kokeilemaan heidän iltapäiväteetään. Keskellä maaseutua oleva paikka oli tunnelmallinen ja sijaitsi vanhassa kartanossa, joka oli sisustettu englantilaisittain. Teetä sai nauttia sekä sisällä että ulkona, ja keskikesän sunnuntaina paikka olikin käytännössä täynnä. Mitään kiirettä iltapäiväteen kattauksessa ei ollut, eikä tarvinnutkaan. …

, ,

Teekokemuksia

Päivä Tukholmassa -risteily

25.06.2012, teeteemu

Käväisin Silja Linen Päivä Tukholmassa -risteilyllä. Aikaisemmilla vastaavilla matkoilla ainut saamani tee on ollut pussiteetä aamiaisella, joten en odottanut tältä reissulla minkäänlaista teekokemusta… Aamiaisella (oikeastaan erikoisaamiaisella Maxim -ravintolassa) sain irtoteetä – vieläpä hyvää sellaista! Teetä sai itse hakea, ja törmäsin itselleni aivan uuteen teemerkkiin – Kusmiin. Aamiasella join Anastasiaa, joka on Earl Grey -tyyppinen tee. Ihan …

, , ,

Teekokemuksia

Kämpin iltapäivätee

19.06.2012, teeteemu

Kesä tulee, ja sitä piti jotenkin juhlistaa. Teen ystävät on antanut kunniakirjan Cafe Kämpille, joten kyseessä pitäisi olla tasokas teepaikka. Tämän vuoksi suuntasin Kämpin iltapäiväteelle. Olin etukäteen varannut pöydän. Kun saavuin paikalle, en edes pyytänyt teelistaa, vaan kysyin suoraan Darjeelingia. Ja sitähän sain. En siis tiedä teelistan koosta mitään, mutta oletan sen olevan kattava… Kokemus …

, ,

Teekokemuksia

Teemaistelua – Darjeeling First Flush

04.06.2012, teeteemu

En ole koskaan aikaisemmin ollut teemaistelussa, joten pitihän sellaista mennä kokeilemaan. Päädyin Uutoksen järjestämään maistelutilaisuuteen, jossa testasimme erilaisia Darjeeling First Flush -teitä. Maistelimme yhtätoista tai kolmeatoista eri teetä – menin jossakin vaiheessa sekaisin laskuissa. Kokemus oli mielenkiintoinen, näin montaa teetä en ole koskaan kerralla juonut. Tai en tiedä, voiko juomisesta puhua, sillä maistelimme niitä kaikkia ihan vain pikkuruisen määrän. …

, ,