Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Teekokemuksia

Teeterveiset Kööpenhaminasta

11.08.2017, teeteemu

Köpis. Köpis. Köpis. Viime vuonna pääsin sinne kahteen kertaan, ja jonkunlainen ”Köpiskuume” pääsi iskemään Teeteemuun. Eli sinne piti päästä tänäkin vuonna…

Ensimmäisenä teekauppana oli vuorossa Sing Tehus, joka olikin tuttu jo viime vuodelta (en laita nettilinkkiä tähän, kun tietokoneeni on sitä mieltä, että sivuissa olisi jotakin epäilyttävää enkä pääse sinne kuin kännykällä…). Ajoitukseni oli muuten täydellinen; kauppaa oltiin juuri laittamassa 10-15 minuutin tauolle, kun pääsin sinne. Pienen harkinnan jälkeen ostin nepalilaista teetä, Mist Valley. Pienessä kiireessä – kun juuri pääsin sisään ennen kauppiaan taukoa – unohdin ihan ottaa kaupasta kuvan…

Seuraavana käväisin uudessa tuttavuudessa, Den Franske Tehandel:ssa. Kuten nimestä voisi päätelläkin, täällä myydään ”ranskalaista teetä”. Kaupalla on yhteistyösopimus Le Palais des Thes:n kanssa, ja kaupassa olikin kattava kokoelma heidän teitään. Päädyin ostamaan Saint James:ä ja Lorelei:ta. Kauppias laittoi ystävällisesti mukaani myös pari maistiaista, 4-6 gramman näytepaketin mustaa Vahines:ä ja Qimen Hao Ya:ta. Ehdin jo juoda molemmat; ensimmäisestä en niin pitänyt, mutta tuo toinen maistui erittäin hyvältä! Ensi kerralla kun ostan Le Palais des Thes:n teitä, niin tuota Keemunia pitää hankkia! Kauppa oli sen verran pieni, etten kehdannut ottaa kuvia tästä…

Kävin pienessä kulttuurimuseossa nimeltä Bakkehuset, ja siellä oli oma kahvila Orangeriet, jossa tarjottiin pientä kokoelmaa Sing Tehus:n teetä (niitä samoja pystyi myös ostamaan museon kaupasta mukaansa). Päädyin ostamaan ensisadon Darjeelingia. Tee oli hyvää ja sopi hienosti katkarapuleivän kanssa yhteen – Tanskassa ollessa on pakko saada Smörrebrödiä…

Lähtöpäivänä kävin A.C.Perch’s:llä – ensin iltapäiväteellä ja sitten varsinaisessa kaupassa. Kaupasta en ottanut kuvia, kun kyseisellä kadulla oli remonttia ja teekaupan edessä oli rakennustelineet (linkin takana kuvia viime vuoden Köpiksen reissustani).

Iltapäiväteellä tilasin teeksi Kronprinsesse blandning (Crown Princess Blend):a, joka on Earl Grey -tyyppinen sekoitus, mukana sekä mustaa että oolong-teetä. Se oli erittäin hyvää ja pehmeää! Maku muistutti suuresti viime vuonna ostamaani Pouchkine:a – bergamattia ei ole niin paljon, mutta maku on jotenkin ”hienostuneempaa”…

Ruokapuoli näyttää erittäin hyvälle – skonssit, makeat syötävät ja sormileivät. Unohtamatta hilloa, kermaa ja lemoncurdia.

Sormileipiä oli seitsemän kappaletta: Teeteemulle kolme ja seuralaiselleni neljä gluteenitonta. Kurkkuleipä, kinkkujuustoleipä ja lohileipä olivat hyviä. Gluteenittomat leivät maistuivat myös hyviltä.

Mutta ne skonssit… Molemmat skonssit olivat minulle, ja voi jessus että ne olivat mahtavia ja suussa sulavia! Hilloa ja lemoncurdia päällle, niin tämä ihanuus vain parani!

Itselleni jäi vain yksi macaroni ja yksi minileivos. Ne olivat hyviä, mutta kyllä nuo skonssit veivät voiton kaikesta.

Iltapäivätee oli erittäin hyvä – tee ja skonssit olivat erinomaisia. Leivät olivat hyviä ja makeat myös. Syötävää ei kyllä kauheasti ollut, mutta skonsseilla ja teellä pärjäsi kyllä hyvin…

Teekaupan puolelta ostin tuota Kronprinsess Blandningia (pitäähän sitä kotiin saada!) ja Pouchkineä. Yllätyin, kun tuo Kronprinsesse Blandning olikin 50 % Pouchkineä ja 50 % Oolong Fancy Formosaa  – irtotee valmistettiin silmieni edessä vaa’alla… Ostin myös mustaa maustamatonta teetä, Top Sikkim Himalajaa ja Chingwo:a.

Niin, A.C.Perch:s on avannut kesällä 2017 pienen teemyymälän myös Kööpenhaminan lentokentälle. Terminaalissa 2 on pieni myymälä, josta voi ostaa muutamaa suosituinta teetä sekä ostaa haudutettua teetä mukaansa. Ostin koneeseen mukaan kupin Darjeelingia – toimi erittäin hyvin!

Ohessa kuva Kööpenhaminan tuliaisista.

Ensi kesänä taas uudestaan?

, , ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *