Formula 1 VPN-Suomi

Teearviointi - irtotee

In the Mood for Tea: Dooars Putharjhora

02.10.2017, teeteemu

Viime keväänä käväisin Tukholmassa, ja ehdin käydä iltapäiväteen lisäksi parissa lähistöllä sijaitsevassa teekaupassakin. Yksi näistä oli pieni, mutta selkeästi asiantunteva, teekauppa In the Mood for Tea.

Täältä ostin Dooars Putharjhoraa; intialaista ensi sadon teetä vuodelta 2016. Taitaa olla jo loppuunmyyty liikkeestä… Myyjä muuten painotti minulle, että tämä on ”keskihintaista teetä” – kerroin näet aluksi hänelle, että pidän paljon Darjeelingista ja nyt haluaisin maistaa jotakin ”uutta” ja ”erilaista”.

Haudutetun teen tuoksu toi jonkin mieleeni, minkä? Kun maistoin teetä ensi kerran, pelästyin – maistuuko tämä sille yhdelle japanilaiselle mustalle teelle (arvosteluni), josta en yhtään pitänyt? Onneksi vain vähän, koska Dooars on erittäin hyvää teetä.

Makua on vähän vaikea kuvailla, mutta se joku, joka tökki siinä japanilaisessa teessä, teki Dooarsista erittäin hyvää. Olisiko tämä sitten ollut huomattavasti miedompaa? Dooars ei kyllä maistunut yhtään vihreälle teelle – tämäkö ratkaisi asian? Joka tapauksessa Dooars maistuu erittäin hyvälle iltapäivällä tai illalla.

Annostukseni: kaksi teelusikallista irtoteetä kuppia kohden, 95 -asteista vettä ja kahden ja puolen minuutin haudutus.

,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *