Formula 1 VPN-Suomi

Teearviointi - irtotee

Kusmi: Russian Morning

29.01.2013, teeteemu

Joo, tiedetään. Kusmin Russian Morningia tuli viime kesän blogikirjoituksessani hehkutettua aika lailla. Kyllä. Tämän teen valitsin vieläpä vuoden 2012 Vuoden odotukseksi. Eli olen hehkuttanut teetä kaksi kertaa eri kirjoituksissa –> odotukset ovat todella kovat –> voisiko tämä olla mitään muuta kuin todella hyvää?

Jouduin valmistamaan tätä teetä melkein kymmenkunta kertaa, ennen kuin sain siitä sopivaa. Mikä oli ongelmana? Kokeilin erilaisia annostuksia ja uuttamisaikoja, mutta ei vain toiminut. Vasta kun mietin, miksi tämä tee maistui aikanaan Päivä Tukholmassa -risteilyllä niin hyvälle, niin tajusin. Aivan – veden lämpötila ei ollut lähelläkään kiehuvaa, kun haudutin teetä laivalla. Eli tämä tee on todella tarkka veden lämpotilasta – olen jotenkin kuvitellut, että mustan teen kanssa ei nyt niin tarkkana tarvitsisi olla lämpotilan kanssa. Väärässäpä olin…

Itse maku? Ei todellakaan odotuksen tai hehkutuksen arvoista! Tee oli ihan jees, muttei mitenkään sykähdyttävää. Ei erinomaista, ei mahtavaa. Juotavaa. Hieman savuinen maku, mutta saisi olla savuisempi. Joskus jopa hieman vetisen makuista.

Annostukseni: kaksi reilua teelusikallista irtoteetä kuppia kohden, noin 90 asteista vettä (itse keitin veden kiehuvaksi ja pidin sen jälkeen vedenkeittimen kantta auki kaksi ja puoli minuuttia) ja kahden minuutin haudutus.

,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *