Formula 1 VPN-Suomi

Teearviointi - irtotee,Vihreä tee

Chado: Sencha Kura

01.05.2016, teeteemu

Viime joulun alla piipahdin Tallinnassa, ja käväisin teekaupassa nimeltä Chado. Itse asiassa kävin siellä peräti kaksi kertaa – ensimmäisellä kerralla en ehtinyt jäädä juomaan teetä, mutta toisella kerralla minulla oli aikaa maistaa teetäkin.

Chado:ssa on joka päivä maistettavana yhtä teetä, ja pääsin silloin maistamaan Sencha Kura:a. Itsehän en ole koskaan erityisesti pitänyt vihreästä teestä, lähinnä jotkut maustetut teesekoitukset ovat olleet makuuni. Mutta ajatuskin pelkästä vihreästä maustamattomasta teestä – ei oikein minun juttuni… Teekaupassa kuitenkin tuo Sencha oli niin hyvää, että ostin sitä itselleni pienen pussin.

Ja olihan tee kotonakin hyvää! En oikein osaa kuvailla Senchan teen makua kuin termillä – vegetaalinen. Niin. Vähän niin kuin kalalle tuoksuva, hieman kalalle maistuvakin, mutta jotenkin maaperän makuinen. Hyvälle maistuva, muttei tätä kerralla kovin paljoa pysty juomaan!

Minulla on kolme eri gaiwania, muttei mikään niistä oikein soveltunut näin pieniin teelehtiin. Päädyin valmistamaan Senchaa lopulta ”eurooppalaisella” tavalla; eli tein mukiin ihan teesiivilässä. Katsoin kyllä useasta eri ohjeesta, että parempi maku saataisiin, kun keittäisi kiehuvaa vettä ja sitten sitä jäähdyttäisi – laitoin vain vedenkeittimeni suoraan 80 asteeseen. Ja tein sitten kaksi puolikasta kuppia tätä – ensimmäinen oli parempi (minuutin haudutus) ja toinen oli jo aika voimakasta (30 sekuntia). Ehkä täytyy kokeilla vieläkin lyhyempiä aikoja toisella haudutuksella…

Ei minusta varmaankaan koskaan tule vihreän teen ylintä ystävää, mutta ihan toimiva kokonaisuus Sencha Kura oli. 25 gramman paketti on ihan sopivan kokoinen minulle…

Annostukseni: teelusikallinen irtoteetä kuppia kohden, 80 -asteista vettä, ensimmäinen haudutus 1 minuutti (yritin saada jokaisen tipan pois teesiivilästä) ja toinen haudutus 30 sekuntia.

Edit 3.6.2016: Senchan maku parani muuten huomattavasti, kun lyhensin ensimmäisen haudutuksen 50 sekuntiin ja toisen haudutuksen 20 sekuntiin.

, ,


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *