Kävin alkuviikosta Tukholmassa päivän reissulla. Minulle jäi vähän aikaa ”teeharrastukselleni”, ja olin etukäteen selvitellyt sopivia teepaikkoja kaupungilta. Päädyin sitten käymään paikassa nimeltä Chaikhana.
Kokeilin heidän listalta ”English Afternoon Tea 2” :sta. Hintaa oli reilut 20 euroa, ja sillä sai neljä pientä leipää, pari pullaa hilloineen ja valinnaisen jälkiruoan (päädyin juustokakkuun). Niin ja tietysti teetä – tilasin jotakin Darjeeling:iä, mutta unohdin jo sen nimen. Luokitus oli kyllä FTGFOP1, sen muistan.
Käyn hyvin harvoin kahviloissa, yleensä ostan omat irtoteeni ja juon ne kotona. Chaikhana:sta jäi hyvä fiilis; tee oli hyvää ja lisukkeet maistuvia. Olihan tällä hintaa leipien, pullan ja juustokakun kokoon nähden, mutta tunnelma oli kivan rento ja rauhallinen. Paikka oli pieni ja mukava, ja mikä tärkeintä, kellään ei ollut kiirettä mihinkään.
Jos aiot käydä täällä, niin suunnista ensin vanhaan kaupunkiin ja etsi sitten saksalainen kirkko. Chaikhana on sitä vastapäätä.
Chaikhana:ssa myydään toki myös irtoteetä. Ihmettelin heidän nettisivuillaan, mitä teiden edessä olevat koodit oikein tarkoittavat. Sitten tajusin, että hehän myyvät Mariage Freres :n irtoteetä…
Päivitys 11.6.2012 – osuipa blogini hyvin ajan henkeen, sillä Teetä ja nostalgiaa -ohjelma oli pyhitetty kokonaan Chaikhanalle 6.6.2012…
Chaikhana, Darjeeling, iltapäivätee
[…] Iltapäiväteetä ja teekauppoja Tukholmassa). Viime vuonna kävin Chaikhanassa iltapäiväteellä (arvosteluni), ja nyt päätin varata pöydän Grand […]