Mariage Freres:n Pleine Lune (arvosteluni) on yksi suosikkiteistäni – meninhän jopa valitsemaan sen vuoden 2014 parhaaksi teeksi. Joten kun kävin alkusyksystä Lontoossa (teematkakertomukseni), ostin sitä Selfridges:n Mariage Freres:n myymälästä – mutta myös nyt arvostelussa olevaa De Lune:a. Sinällään minkään muun Mariage Freres:n mustan teen ei pitäisi olla lähelläkään Pleine Lune:n mantelista makua, mutta De Lune on nyt ”vähän sinne päin”. Ainakin tuo ”kuu” on molemmissa sama!
De Lune:n kuivat teelehdet tuoksuvat hyvin voimakkaille. Jotenkin kukkainen tuoksu? Vai pitäisikö sanoa, että jonkin voimakkaan hajuveden tuoksu? Parfyyminen siis? Mutta myös jokin marja tässä tuoksuu, metsämarjako?
Haudutettu tee tuoksuu samalta. Ja De Lune maistuu hyvälle – makealle, hedelmäiselle ja ”parfyymiselle”. Makeus tulee ilmeisesti vaniljasta, hedelmäisyys jostakin marjasta ja parfyymisuus on voimakasta. Melkeinpä sanoisin, että maistuu limsalle, josta olisi poistettu hiilihappo – niin makeaa tämä on.
No eihän tämä Pleine Lune:lle pärjää vertailussa – ei toki tarvitsekaan! Mutta kyllä De Lune oikein hyvää on, niin makeaa vaan, ettei tätä hirveän usein viitsi juoda. Ai niin – tässä teessä on jotakin ”tyttömäistä” – en osaa kuvailla tätä paremmin, ehkä vain parfyyminen tuoksu, marjaisuus ja kukkaisuus yhdessä luo tällaisen mielikuvan.
Annostukseni: reilu teelusikallinen irtoteetä kuppia kohden, 95 -asteista vettä ja kahden ja puolen minuutin haudutus.
De Lune, Mariage Freres, Pleine Lune